Tänä jouluna olen jatkanut kahtena viime vuonna aloittamaani perinnettä katsoa pyhien aikana jokin aivot nyrjäyttävä, juhlan teemaan sopiva vanha scifiklassikko.
Koska sopivia elokuvia ei ole kuitenkaan loputtomasti, päätin aiempien mestariteosten Santa Claus Conquers the Martians (1964) ja Santa Claus versus the Satan (1959) jatkoksi valita hieman uudemman klassikon eli He-Manin ja She-Ran jouluspesiaalin vuodelta 1985.
Myönnän olleeni jossain määrin skeptinen valintani suhteen, ei vähiten siksi etten koskaan aiemmin ollut varsinaisesti katsonut kokonaista jaksoa kummankaan hahmon omasta sarjasta. Epäilyistäni huolimatta elokuva osoittautui kuitenkin kelpo valinnaksi, ja tarjosi samanlaisia aivot nyrjäyttäviä elokuvallisia elämyksiä kuin aiemmatkin klassikot, tuoden jossain määrin jopa mieleen joulupukin seikkailut Marsissa. Elokuva, jossa Skeletor oppii joulun todellisen merkityksen ei voi olla huono.
Epäilin myös riittäisikö alle tunnin mittaisesta animaatiojaksosta katsottavaa koko joulunpyhiksi, vai pitäisikö minun jatkaa varalla olevilla Ziggyn joululla tai Black Adderin, Due Southin tai Xenan joulujaksoilla. Näihin ei kuitenkaan onneksi tarvinnut turvautua ja ne jäävät pahan päivän varalle ensi jouluksikin.
Lisäksi minusta lienee tullut She-Ran fani. Ainakin sankarittaren siivekäs hevonen kaikkine pinkkeine valjaineen ja muine juttuineen olisi kiva saada. "For the honor of Greyskull!"