maanantai 2. lokakuuta 2017

Luoteja ja rannekkeita

Wonder Woman on nyt sitten nähty. No, olihan se. Ei ihan niin eeppinen kuin olisin toivonut, vaan enemmänkin perus-supersankarileffa kaikkine kliseineen, mitä sen toki oli tarkoituskin olla. 

Suurimpina puutteina näkisin, että saksalaisparat saavat aina olla tusinapahksia oli sota mikä tahansa, eli tapatumien siirto ensimmäiseen maailmansotaan oli kokolailla turha, se että umpisubbari Steve Trevor päästettiin sittenkin sankaroimaan vähän liikaa, kuten pelkäsinkin, sekä se, että badassia tunnusmusiikkia kuultiin jotakuinkin yhtä paljon kuin Lepakkomies vastaan Teräsmiehessä eli suoraan sanottuna säälittävän vähän.

Niin, ja ennen kaikkea se, ettei ketään edes sidottu kunnolla kertaakaan, mikä nyt on puute jos mikä.

Gal Gadotia katseli kyllä ihan mielellään ja näyttelijän israelilaisaksentti oli äärettömän söpö. Nyt sitä vain huokailee ja kiroaa miksi DC:n on pitänyt jakaa leffa- ja sarjauniversuminsa erikseen. Koska se mitä maailma nyt huutavasti kaipaa on Wonder Womanin ja Supergirlin cross-over. Tai en nyt maailmasta tiedä, mutta minä ainakin.