Ei maailma aikoinaankaan toki ollut täydellinen, mutta se meni parempaan suuntaan. Muuri oli murtunut, diktatuurit kaatuivat ja oli toivoa, että maailma muuttuisi vähä vähältä paremmaksi. Koska merkkejä siitä oli.
Kun maailmaa nyt katsoo, niin mitä meillä on? Meillä on naapurissa kaksi vuosikymmentä uudelleenrakennettu henkilökulttivetoinen, yltiönationalistinen, muukalaiskammoinen, vähemmistöjen oikeuksia polkeva ja ilmeisen ekspansionistinen diktatuuri.
Toisen suurvallan presidentiksi ja ydinaseiden laukaisunapin haltijaksi tullaan erittäin todennäköisesti valitsemaan suurin sekopää koko kyseisen maan poliittisessa historiassa. Vähiten ei pelkoa herätä sekään, että hän on kannattajineen avoimen rasistinen, jopa fasistinen.
Meillä on pääministerinä miljonääri ja Thatcherilta talousoppinsa ottanut yritysjohtaja, joka hallituksensa kanssa muuttaa tätä maata tunnistamattomaksi, romuttaen sosiaaliturvan, yksityistäen terveydenhuoltojärjestelmän ja julkiset palvelut sekä ylipäätään tähdäten tuloerojan kasvuun ja pysyvän köyhälistöluokan synnyttämisen.
Ja meillä on hallituksessa puolue, jonka ansiosta äärioikeisto on päässyt nousemaan sisäminiseriön ilmeisen hiljaisen hyväksynnän ja poliisivoimien suojeluksessa tavalla jollaista ei ole nähty sitten 1930-luvun, mikä on johtanut ensimmäiseen kerran yli 60 vuoteen poliittiseen henkirikokseen, johon parannuskeinoksi hallituspoliitikot näkevät "avoimemman keskustelun maahanmuutosta", kaikki jotain mikä panee kauhulla odottamaan meidän omaa Kristalliyötämme tai uutta Mantsälän kapinaa.
Näin pari päällimmäisintä asiaa mainitakseni.
