Lepää rauhassa, Logan (2000-2018)

Supersankarielokuvaprojektini etenee, ja sain taannoin katsottua loppuun jokapojan kanadalaisen suosikkimutantin viimeisimmän sooloelokuvan. Se tulee myös suurella varmuudella jäämään hahmon viimeiseksi elokuvaksi, ainakin mitä tulee Hugh Jackmaniin nimiroolissa. Katsominen vei yllättävästikin aikaa, sillä kyseessä ei ollut varsinaisesti mikään hyvän mielen elokuva, vaikka kaikenlaista siistiä sisälsikin.

Yksi siisteimmeistä asioista Loganissa, nimihahmon kuolinkorahtelut asianmukaisesti läpi vieneen Jackmanin ohella luonnollisesti, oli sen lapsitähti Dafne Keen, jonka voi hyvin sanoa varastaneen koko leffan. Jos supersankarielokuville jaettaisiin omat Oscarit, se kuuluisi ehdottomasti tälle tytölle.

Elokuvan loppu veti vakavaksi sikälikin, koska sitä katsoessa tajusin, että kyseessä paitsi oli tuntemamme Wolverinen joutsenlaulu, se myös päätti yhden aikakauden elokuvan tai ainakin supersankarielokuvan historiassa.

Vaikka Foxin X-Menit eivät olekaan osa monen fanin tätä nykyä jo suurin piirtein pyhänä pitämää Marvelin elokuvauniversumia, omasta näkökulmastani supersankarielokuvien nykyinen vaihe käynnistyi vuonna 2000 ensimmäisellä X-Menillä, ja vielä tarkemmin erään tietyn metallisen keskitysleiriaidan narahduksella.

Tuossa vaiheessahan Hämähäkkimiehen oikeuksista edelleen taisteltiin, parhaimmillaan seitsemän yhtiön kesken, ja se että hahmon omasta sooloelokuvasta tulisi koskaan mitään vaikutti äärimmäisen epätodennäköiseltä. Ensimmäiseen Iron Maniin oli vielä matkaa kahdeksan vuotta, ja naapuriyhtiön lepakkoritarin synkkäsävyiseen Nolan-tulkintaankin puoli vuosikymmentä.

Pitää myös muistaa, että X-Meniä edeltäneet yritelmät Marvelin saralla olivat olleet kahta vuotta aiemmin valmistunut Blade sekä oman televisiosarjansa pilotiksi aiottu, David Hasselhoffin tähdittämä Nick Fury. Naapuriyhtiön puolella vastaavaa edustivat edellisiä vuotta aiemmin valmistuneet Steel sekä viimeisen naulan oman elokuvasarjansa arkkuun lyönyt Batman ja Robin.

Ylipäätään Marvelilla oli ollut huomattavasti huonompi kisamenestys mitä tulee näiden hahmojen siirtämiseen liikkuvaan muotoon. Siinä missä DC:llä oli meriittilistallaan pitkä lista kassamagneetteja, Marvelin yritykset olivat kerta kerran jälkeen käyneet nolommiksi. Jos nykyisin käsitys fanien keskuudessa on, että kaikki mihin Marvel koskee muuttuu kullaksi, tuossa vaiheessa tilanne oli varsin toisenlainen.

Siinä missä Blade on aina jäänyt itselleni vieraammaksi hahmoksi, X-Menissä oltiin Marvelin ytimessä. Olihan hahmojen seikkailuja julkaistu Suomessa vuodesta 1982 ja näiden ihmissuhdekuviot olivat monelle suomalaiselle fanille tutummat kuin todennäköisesti useimmat sukulaiset. Se että aiheesta oltiin ensimmäistä kertaa tekemässä isolla budjetilla jotakuinkin uskollista elokuvasovitusta saikin sukat pyörimään monissa jaloissa.

Ja tällä tiellä ollaan edelleen. Vaikka elokuvasarjaa ei kokonaisuutena voikaan pitää kovin yhtenäisenä tai onnistuneena, mukaan lukien kaikki sen sivutuotteina syntyneet sooloelokuvat, en usko että ilman Singerin aloittamaa vaihetta oltaisiin siinä missä ollaan nyt, pahassa tai hyvässä. Olisiko Marvel edes saanut MCU:taan pystyyn ilman X-Men-elokuvia? Vaikea sanoa.

Viimeiseksi mutanttielokuvaksi Logan ei tietenkään jää. Erinäisten paikka paikoin hyvinkin sekavien ja jopa ristiriitaisten edestakaisin ajassa matkailujen ja esiosien kautta soihtu mutanttien elokuvauniversumissa on onnistuttu siirtämään eteenpäin uudelle sukupolvelle, eli tarina jatkuu. Etenkin jos mutantit jossain vaiheessa siirtyvät osaksi MCU:ta, mitä tunnutaan fanikunnan keskuudessa yleisesti odotettavan.

Mutta yhtäkaikki, Loganin lopussa oli vaikea olla tuntematta palan nousevan kurkkuunsa. Olihan kyseessä yhden aikakauden loppu.

Tenavien ihmissuhdekuviot

Päädyin eilen pohdiskelemaan hieman Tenavien ihmissuhdekuvioita. Kuten minut tuntevat tietävät, teen vastaavaa aika ajoin myös Ankkalinnan asukkien kanssa. Osin tämä pohjautuu aihetta puineisiin värikkäisiin keskusteluihin, joita kävin pyöriessäni Lahden sarjakuvaseuran kuvioissa reipas vuosikymmen sitten.

Yksi tuolloin käydyistä keskusteluista liittyy kolmiodraamaan Aku-Iines-Hannu. Kenelle tahansa sarjakuvaa lukevalle lienee nykyisin ilmiselvää, että Hannu ei ole kiinnostunut pelkästään tytöistä. Jos pitäisi arvata Hannu lienee siis vähintään bi, ja tämän sekä Iineksen välisessä kuviossa olevan kyse puolin ja toisin ainakin osin pelkästä leikistä.

Turhamaisena Iines pitää Hannun sivistyneestä seurasta ja tämän hänelle osoittamasta huomiosta, Hannulle Iines taas on valloittamaton ja siksi kiehtova kohde harjoitella charmiaan. Onhan se jotain mitä hän ei kaikesta onnestaan huolimatta koskaan tule saamaan, ja tietää sen itsekin, mikä lienee varsin virkistävää.

Iinekselle tämä kaikki on täysin selvää, mutta toisin on Akun laita. Aku on aivan liian lukkiutunut heteroseksuaaliseen käsitykseen sukupuolten välisistä suhteista, ja aidosti luulee Hannun olevan pulunsa perässä. Akulla ei todennäköisesti aavistustakaan Hannun olevan bi, eikä hän tajua Iineksen käyttävän tätä hyväkseen pitääkseen Akun lakkaamatta tarpeeksi mustasukkaisena.

Toinen pohdiskelun kohde liittyi Mikin ja Hessun muodostamaan kummalliseen työpariin. Miksi ihmeessä mestarietsivä Mikki Hiiri, Ankkalinnan kunniakansalainen ja kahden lapsen yksinhuoltajaisä pyörii Hessun, selvästikin pitkäaikaisen alkoholistin tai huumeidenkäyttäjän kanssa?

Katsokaa nyt vaikka Hessun asuntoa, tai ajatelkaa hänen takapihansa viljelyksiä, joilla kasvaa... öh, "superpähkinöitä". Niiden voimalla Hessu kokee jännittäviä seikkailuja, joissa hän lentelee Ankkalinnan taivaalla punaisissa kalsareissa. Kehittämämme teoria oli, että hahmot ovat lapsuudenystäviä, ja Mikki haluaa pitää kaikesta huolimatta Hessun kiinni elämän syrjässä.

Karhukoplaan liittyviä teorioitamme minun lienee turha sen kummemmin edes alkaa rautalangasta vääntää. Joukko vankilassakin tasaisin väliajoin aikaansa viettäviä karvaisia machouroksia asuu yhdessä eikä näillä vaikuta olevan juurikaan elämää tai kontakteja vastakkaisen sukupuolen kanssa. Jep.

Tenaviin ajatukseni johti pikkutuhma pilakuva, johon törmäsin internetin uumenissa. Siitä löytyvä versio on niin suttuinen, etten linkkaa sitä tähän, mutta se toimii sanallisestikin. Jaska Jokunen ja Piparminttu-Pipsa loikoilevat tutunoloisessa asetelmassa puun alla katsellen mietteliäästi taivaalle. Jaska kysyy: "Why do I get a boner when I look myself naked at the mirror?" johon Pipsa vastaa: "Because your dick thinks you're pussy too." Bada-bum-tsihh.

Itselleni on aina ollut vaikea käsittää miksei Jaska missään vaiheessa tajunnut Pipsan käyvän kuumana häneen. Vielä ilmeisempää on se, että myös Maisa teki samoin. Kuka tietää, ehkä syynä oli se, että Jaska oli liian kiinni pienessä punatukkaisessa tytössä. Taikka sitten se, että kyseessä oli kiltti sanomalehtisarjakuva, jossa hahmojen piti pysyä samanlaisina vuosikymmenestä toiseen. Valitkaa vapaasti.

Se että Jaska on sub lienee sen sijaan selvää jokaiselle. Tämä näkyy vaikkapa hänen ja Tellun välisessä suhteessa, olkoonkin ettei tuo suhde ollut millään tasolla terveellä pohjalla tai hyväksi Jaskalle. Ja ei lapset, subilla en nyt viittaa voileipiin joiden väliin laitetaan kaikenlaista jännää niin paljon, että niiden ostamiseen tarvitaan loppututkinto matematiikassa ja astrofysiikassa. Jos ette tiedä mitä termi tarkoittaa, suosittelen internetiä.

Toisaalta kukaan ei tiedä mitä tapahtui tenavien vartuttua. Itse epäilen että Jaska ja Maisa päätyivät yhteen. Tellu puolestaan lienee tullut jossain vaiheessa kaapista, tajuttuaan että Amadeus oli hänelle vain vaihe ja tapa käsitellä asioita. Pitää muistaa, että Amadeus ei ollut kulmakunnan miehekkäimpiä tapauksia, ja minulla on itse asiassa tunne että hän piti pojista ja Beethovenista enemmän kuin tytöistä. Tellussa puolestaan lienee aikuistuttuaan enemmän kuin ainesta dommeksi.

Pipsan ei sen sijaan tarvinne tulla ulos kaapista, koska hän ei koskaan ollutkaan siellä. Sokeakin kun näkee Pipsan olevan trans. Kuka tietää, ehkä hän, Jaska ja Maisa solmivat jossain vaiheessa polysuhteen. Unohtaa ei nimittäin sovi Maisan tapaa kutsua Pipsaa "pomoksi", englanniksi paljonpuhuvasti "Sir", vaikka hän selvästi onkin pihkassa nimenomaan Jaskaan, ei Pipsaan.

Itse sivumennen sanoen olin läpi lapsuuteni pihkassa nimenomaan Maisaan, mahdollisesti siksi että oma suuri henkinen esikuvani oli Jaska Jokunen. Tämä tulee varmaan mahdottoman suurena yllätyksenä monelle. Maisan puolestaan, nyt kun ylitulkintavaihteelle päästiin, voi nähdä jonkinlaisena animaatiohahmo Darian esiasteena, ja jos siinä ei ole jokaisen nörttipojan tai -tytön unelma niin missä sitten?

Jaska Jokusen pikkusisko Salli toivottavasti päätyi niin ikään jossain vaiheessa yhteen Epun kanssa, sillä ovathan he uskomattoman söpö pari. Kuten muistamme, Salli oli Eppuun yhtä onnettomasti ja intohimoisesti rakastunut kuin Tellu Amadeukseen, vaikkakaan ei yhtä dominoivalla tavalla. Eppu oli toinen samaistumiskohteeni, sarjan nörtti joka oli palavan innostunut milloin mistäkin kummallisesta, josta tämän ympäristö ei välittänyt tuon taivaallista.

Ylipäätään on hieman hämmentävää huomata, kun hahmokaartia katsoo, miten passiivisia ja suoraan sanottuna saamattomia nössöjä Tenavien kaikki pojat ovat. Etenkin kun heitä vertaa tyttöihin, jotka sarjassa ovat ne jotka tahtovat ja haluavat asioita. Ehkä tässäkin voi ylitulkitsemalla nähdä heijastumia Schulzin omasta persoonasta. Pieni punatukkainen tyttökin tiettävästi perustuu Schulzin ensirakkauteen, jota hän ei koskaan saanut tytön isän ilmoitettua ettei sarjakuvien piirtäminen ole mikään ammatti.

Oikeastaan ainoa sarjan urospuolisista hahmoista, joka haluaa asioita, ja tämän lisäksi voi myös olla mitä tahansa ikinä keksiikin, on tietysti Ressu. Tekisi mieli jopa sanoa, että tähän on siirtynyt kaikki se dynaamisuus ja potentiaali joka sarjan kaikista muista miespuolisista hahmoista puuttuu. Tai tokihan Jaska ja Eppukin haluavat asioita, he eivät vain koskaan tunnu saavuttavan sitä mihin pyrkivät.

Ainakin Ressu on sarjan hahmoista se joka pääsi pisimmälle tyttökoirien kanssa, joko fantasioissaan tai todellisuudessa, ja olihan hän ainakin kerran päätymässä jopa naimisiin asti. Toisaalta hahmoon on kovin vaikea yhdistää samanlaisia moderneja tai seksuaalissävytteisiä tulkintoja kuin mitä esitin edellä. Ressu kun tuntuu lentelevän kaukana kaiken sellaisen yläpuolella.